Kannanotto: lukeminen virikesetelin piiriin – valtiolle kustannusneutraali tapa tukea kulttuuria

Suomessa on laajasti käytössä virikeseteli, jonka avulla työnantajat tukevat työntekijöidensä liikuntaa ja kulttuuriharrastuksia. Lukemisharrastukseen seteliä ei kuitenkaan voi käyttää.

Virikesetelien kulutuspotentiaali jää nyt käyttämättä koska esimerkiksi teatterit, museot, kuntosalit ovat kiinni ja kulttuuri- ja urheilutapahtumat peruutettu.

Kirjailijoiden tuloista osa syntyy esiintymispalkkioista, mutta koulu- ja kirjastovierailuja ei nyt epidemian vuoksi voi tehdä. Tulot ovat pienentyneet ja vain kirjanmyynnistä saatava tulo on jäljellä. Kirjakaupat puolestaan ovat ahdingossa asiakasvirtojen tyrehdyttyä. Kirjaostosten mahdollistaminen virikesetelillä helpottaisi kirjakauppojen hankalaa tilannetta.

Lukemista tulisi nyt tukea, sillä se on harvoja kulttuuriharrastuksia, joita tässä tilanteessa voi harrastaa. Kirjastot ovat kuitenkin kiinni.  Kirjallisuuden ja lukemisharrastuksen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat kiistattomat ja eristyksissä oleville lukeminen voi olla tarpeellinen henkireikä.

Virikesetelien käyttöalueen laajentaminen kirjojen ostamiseen voisi olla väliaikainen toimi, esimerkiksi vuoden 2021 loppuun. Laajennus olisi valtiolle täysin kustannusneutraali. Kulttuurisetelit ovat työnantajien työntekijöilleen kustantama etuus.

Toivomme, että ko. laajennus saataisiin voimaan nopealla aikataululla.


Kirjakauppaliitto
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen Kustannusyhdistys
Suomen tietokirjailijat


Lisätietoja:     
Sanna Haanpää, toiminnanjohtaja Suomen tietokirjailijat, p. 040 5290 626
Laura Karlsson, toimitusjohtaja, Kirjakauppaliitto, p. 050 571 5511
Sakari Laiho, johtaja, Suomen Kustannusyhdistys, p. 040 5798 868
Suvi Oinonen, toiminnanjohtaja, Suomen Kirjailijaliitto, p. 040 5820 999

#lukeminen #sivistys #kirja-ala #AmmattinaKirjailija
#kustantajat #kulttuuriteko