Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDE jakoi kevään apurahat

Kirjallisuuden edistämiskeskus KIDEn valtuuskunta on kokouksessaan 26.4.2019 käsitellyt vuoden 2019 ensimmäisen hakukierroksen kohdeapurahahakemukset. Kohdeapurahoina jaettiin yhteensä 45 698 euroa. Apurahaa haki 104 henkilöä, ja apuraha myönnettiin 58 hakijalle.

Käytettävissä olevat varat jaettiin seuraavin rajauksin:

  • apurahan enimmäismäärä työvälineeseen oli 1 000 euroa
  • apurahan enimmäismäärä kirjallisen työn edellyttämiin matkoihin oli 2 000 euroa
  • huomiota kiinnitettiin erityisesti apurahan merkitykseen hakijan kaunokirjallisen työskentelyn edistämisen kannalta sekä hakijan kaunokirjallisen toiminnan ammattimaisuuteen
  • apurahaa ei myönnetty kirjailijoiksi aikoville, joilla ei vielä ole julkaistua tuotantoa
  • apurahaa ei myönnetty, jos hakija oli saanut apurahaa edellisenä vuonna.

Hakijat ovat saaneet tiedon päätöksestä henkilökohtaisesti. Apurahansaajien on ilmoitettava maksatusta varten tarvittavat tietonsa apurahajärjestelmään viimeistään 31.5.2019 tai apurahapäätös katsotaan rauenneeksi. Apurahan käytöstä on tehtävä selvitys vuoden kuluessa, selvitys tehdään järjestelmän kautta.

Seuraava KIDE kohdeapurahojen haku on lokakuussa 2019. KIDE myöntää apurahoja kirjailijan työvälineisiin ja työn edellyttämiin matkoihin. Toiminta rahoitetaan tekijänoikeuslakiin perustuvista hyvitysvaroista, jotka ovat hyvitystä teosten kopioimisesta yksityiseen käyttöön.

Lisätietoa: Kirjallisuuden edistämiskeskus