Kuva: Sara Ahde
Olen ammatiltani päätoiminen kirjailija. Kirjoitan juuri viidettä romaaniani ja kolmas lastenkirjani ilmestyy tänä keväänä. Kirjoitan myös elokuvaa ja muita käsikirjoituksia. Aloitin kolme vuotta kestävän työperiodin taiteilija-apurahalla viime vuonna.
Olen ollut päätoiminen ja apurahoitettu vuodesta 2008, jolloin jättäydyin opettajan työstä vapaaksi kirjailijaksi. Olen opettajien ammattiliiton ja Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Toisin kuin joillakin opettajina toimivilla kirjailijoilla, minulla ei ole opettajaidentiteettiä suojanani, ja myös kirjailijaidentiteetin kanssa toisinaan taistelen.
Ehkä tuo taistelu ja kyseenalaistaminen ovat jo sitä kirjailijaidentiteettiä, josta voisi puhua ammattiin kuuluvana, sillä en tunne yhtäkään kirjailijaa, joka ei unelmoisi säännöllisesti alan vaihtamisesta. Syy tällaisiin ajatuksiin ei ole työ itse, vaan ammatin taloudellinen puoli, johon kuuluvat epävarmuus, periodimaisuus, asiattomat lähestymiset ilmaisen työn toivossa ja muu taiteilijamystiikka.
”Tarvitaan paineensietokykyä, stressinhallintaa, epävarmuustekijöiden sietämistä, kanttia kestää vertailua, kilpailua ja kaikenkirjavaa ulkokirjallista arvottamista.”
Kirjailijan arki koostuu kontrasteista, joiden kanssa on vain opeteltava elämään. Tarvitaan paineensietokykyä, stressinhallintaa, epävarmuustekijöiden sietämistä, kanttia kestää vertailua, kilpailua ja kaikenkirjavaa ulkokirjallista arvottamista.
Minulle kirjoittaminen on elämäntapa ja se on työ. Se on myös kutsumus ja ilo. En pidä työtäni järkevänä valintana, mutta aion kirjoittaa niin kauan kuin voin elää tällä työllä eli niin kauan kuin se on rahoitettua. Tämä on mahdollinen ja myös hyvä tapa elää – apurahoitettuna. Ilman apurahaa ei kuitenkaan voi elää kirjailijana eikä kirjoittaa, jos ei ole miljonääri tai muuten vain rikas. Taiteilijan ei pidä ajatella, että hän jatkaa työtään myös niissä olosuhteissa, joissa projekti jää rahoitusta vaille. Tällä työllä on voitava elää siinä missä muidenkin.
”Taiteilijan ei pidä ajatella, että hän jatkaa työtään myös niissä olosuhteissa, joissa projekti jää rahoitusta vaille. Tällä työllä on voitava elää siinä missä muidenkin.”
Yleensä kirjoitan kahta tai kolmea teosta yhtä aikaa. Juuri nyt kirjoitan kahta käsikirjoitusta ja suunnittelen kolmatta. Erilaisten töiden ja työvaiheiden lomittuminen antaa työhön rytmiä ja mielekkyyttä. Tulevan romaanin ensimmäisen kolmanneksen rakenne on hahmottumassa ja materiaali seuraavaan kirjaan työstämistä vaille valmis. Siitä pääsen keskustelemaan kustannustoimittajani kanssa kuluvalla viikolla. Lastenkirjani viimeisin taittoversio ilmestynee tutkittavaksi minä hetkenä hyvänsä.
Näiden lisäksi matkustan Tukholman Suomi-instituuttiin piakkoin neuvottelemaan kansainvälisestä residenssivaihdosta kirjailijaseuran edustajana. Seuraan alueeni ja myös Lapin kirjailijoiden työtilannetta ja -mahdollisuuksia taidetoimikuntatyössä ja olen myös mukana toimittamassa Kirjailijaliiton lehteä. Voisi kai perustellusti sanoa, että minulla on molemmat jalat tiukasti kiinni kirjallisella kentällä.
Taiteellinen työ kattaa vain murto-osan kirjailijan työstä. Myös apurahan hakeminen, esiintyminen, tuottamiseen liittyvät tehtävät ja teoksen teknisten vaiheiden läpikäyminen ovat työtä.
”Taiteellinen työ kattaa vain murto-osan kirjailijan työstä. Myös apurahan hakeminen, esiintyminen, tuottamiseen liittyvät tehtävät ja teoksen teknisten vaiheiden läpikäyminen ovat työtä.”
Minulla apurahahakemuksen tekemiseen voi mennä pahimmillaan kaksikin viikkoa, sillä olen hidas kirjoittaja ja pidän apurahahakemusten tekemistä tärkeimpänä tehtävänä aina, kun se tulee ajankohtaiseksi. Tähän työhön tarvitaan uskoa ja enemmän, kuin uskoa. Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa.
Virginia Woolfin lause on hänen teoksestaan Oma huone. Woolf piti kuuluisan esitelmänsä, jonka pohjalta teos on kirjoitettu, naisista ja kirjallisuudesta Cambridgen yliopistossa aikana, jolloin naisten oli kiellettyä astella yliopiston nurmikolla tai astella sen kirjastoon ilman siihen oikeuttavaa todistusta.
Virginia Woolfin käsitteiksi muodostuneet sanaparit oma huone ja oma raha kuvastavat taiteilijan ajatuksen vapautta ja oikeutta olla oma itsensä.
Kirjallisuus on instituutio. Kirjailijan työ on varsin arvostettua siitä huolimatta, että taiteilijamyytti toimii yhä piilotajuisesti ja asettaa myös siksi taiteilijoita monin tavoin taloudellisesti sekalaisiin neuvotteluasemiin sopimustilanteissa. Kännääminen ei enää merkitse minun sukupolveni kirjailijoille brändäämistä.
Minulla on hyvä koulutus, osaan kirjoittaa ja ajatella ja ymmärrän rakenteita. Näen nämä asiat mahdollisuutena ja myös taloudellisena turvana. En halua hajottaa luovaan työhön tarvittavaa energiaa rakentamalla työpäiviini sivutoimista sillisalaattia, sillä ajankohtaista näyttöä antanut kollega nappaa apurahan aina.
”Haluan syventyä työhöni ajan kanssa ja uskoa, että hidas kirjoittaminen ja hitaat ajatukset ovat yhä mahdollisia.”
Haluan syventyä työhöni ajan kanssa ja uskoa, että hidas kirjoittaminen ja hitaat ajatukset ovat yhä mahdollisia. Taiteilijoiden jatkuva nöyristely työolosuhteidensa edessä on minusta väärin, tarkoitan tällä lähinnä sellaista ihmettelemistä, jota joskus kuulee, että esimerkiksi perheen tai itsensä elättäminen tällä työllä olisi jotenkin poikkeuksellinen asia. Ei kenenkään pitäisi joutua jatkuvasti kyseenalaistamaan sitä, saako asiallisen palkkion työstään, tai pystyykö elättämään työllään itsensä ja perheensä. Kysymys on myös itsekunnioituksesta. Mielekäs työ ei saa eikä sen pidä kenellekään olla riittävä syy elää jatkuvasti hattu kourassa.
Kirjoittamista ja muuta taiteellista työtä varten tulee olla asialliset ja hyvät työskentelyedellytykset. Kirjailijan työ on työtä siinä, missä joku toinenkin.
Taloudellinen itsenäisyys ja vapaus olla totuudellinen itselleen ovat ajattelevana ja kirjoittavana ihmisenä elämisen peruselinehdot. Woolf väittää teoksessaan, että nämä kaksi asiaa ovat tiukkaan kytkettyinä. Allekirjoitan.
Essi Kummu
_______
Puhe on esitetty Kirjailijaliiton ja Suomen Taiteilijaseuran Ammattina taiteilija -eduskuntavaalipaneelissa Oulussa 2.4.2019.
