Ammattina kirjailija: Tiina Laitila Kälvemark

Tiina Laitila Kälvemark, kuva Mathias Laitila Kälvemark

Mitä suomen kieli merkitsee Ruotsissa asuvalle, suomeksi kirjoittavalle kirjailijalle? Mikä vuorokaudenaika on parasta kirjoitusaikaa ja mitä kirjailija kuljettaa mukanaan tallikassissa porkkanoiden ja kaviokoukkujen seassa?

Ystäväkirjassamme tavattava Tiina Laitila Kälvemark on julkaissut novellikokoelman ja kolme romaania.

Kuinka sinusta tuli kirjailija?

Olen ajatellut kirjoittamista lapsesta saakka. En kuitenkaan tiennyt miten kirjailijaksi voi tulla, tuttavapiirissäni ei ollut ainuttakaan kirjailijaa. Opiskelin toimittajaksi, koska ajattelin, että sitä kautta pääsisin lähemmäksi kirjoittamista. Saattaa kuitenkin olla, että toimittajan työ pikemminkin hidasti kaunokirjallisen urani alkamista.

Lasten ollessa pieniä aloin kirjoittaa novelleja tositarkoituksella. Menestyin parissa novellikilpailussa, se toi intoa jatkaa. Esikoisteokseni Kadonnut ranta ilmestyi vuonna 2012.

Mikä on hienointa kirjailijan ammatissa?

Lukijat. Ajatus siitä, että voin teksteilläni herättää minulle tuntemattomissa ihmisissä tunteita, muistikuvia ja oivalluksia, on huimaava. Hienoa on myös lupa keksiä ja sepittää, leikkiä ajatusleikkejä, ja kutsua sitä työksi!

”Ajatus siitä, että voin teksteilläni herättää minulle tuntemattomissa ihmisissä tunteita, muistikuvia ja oivalluksia, on huimaava.”

Miltä tavallinen työpäiväsi näyttää ja miten kirjasi syntyvät?

Kaikkien neljän teokseni syntyprosessit ovat olleet keskenään varsin erilaisia. Yhdistävä tekijä on aihevalinnan intuitiivisuus: tiedän usein vasta hankkeen puolivälissä tai sen jälkeen, mistä kirja oikeastaan kertoo.

Kaikkia teoksiani yhdistää myös runsas taustatyö: kun olen selvittänyt faktat huolella, voin antaa itselleni luvan vapaasti keksiä.

Olen kirjoittajana levoton ja vaihdan paikkaa monta kertaa työpäivän aikana. Parasta kirjoitusaikaa ovat aamut ja aamupäivät, iltapäivät käytän useimmiten lukemiseen.

”Yhdistävä tekijä on aihevalinnan intuitiivisuus: tiedän usein vasta hankkeen puolivälissä tai sen jälkeen, mistä kirja oikeastaan kertoo.

Mikä teoksistasi on sinulle henkilökohtaisesti merkittävin?

Pakko mainita kaksi: Karkulahti (WSOY: 2015) ja H2O (WSOY: 2020). Kumpikaan romaani ei kerro minusta, mutta olen pistänyt niissä omat tunteeni ja pelkoni reilusti likoon. Koen, että kyseisten teosten kirjoitusprosessit ovat muuttaneet minua.

Mitä kieli ja kirjoittaminen sinulle merkitsevät?

Kirjoittaminen on minulle tapa yrittää ymmärtää: maailmaa, ihmisiä, itseäni. Suomen kieli on minulle tavattoman rakas – mitä kauemmin olen asunut Suomesta poissa, sitä enemmän äidinkieltäni tarvitsen. Kirjoitan joskus myös ruotsiksi, mutta palaan aina suomeen: se on kieli, jonka avulla löydän tarkimmat vivahteet ja yksityiskohdat.

”Suomen kieli on minulle tavattoman rakas – mitä kauemmin olen asunut Suomesta poissa, sitä enemmän äidinkieltäni tarvitsen.”

Minkä neuvon antaisit kirjailijan ammatista haaveileville?

Lue! Paljon ja monenlaista, myös sellaista, mistä et etukäteen uskoisi pitäväsi. Tutki juonta, kerrontaa, henkilöhahmoja, dialogia. Ja harjoittele. Kirjoita ensin pieniä tekstejä: irrallisia kohtauksia, henkilökuvauksia, värien, makujen tai tuoksujen kuvauksia. Jos päätät heti kirjoittaa romaanin tai kokonaisen runokokoelman, voi tehtävä tuntua liian massiiviselta.

Miten irtaudut kirjoittamisesta työpäivän jälkeen?

Se ei ole ihan helppoa. Kirjailijan työhön kuuluu tietty ympärivuorokautisuus. Vaikka sormet eivät naputa, työstävät aivot henkilöhahmojen elämää eteenpäin.

Pyöräileminen, lenkkeily ja ratsastaminen toimivat kohdallani parhaiten. Tosin minulla on muistivihko myös tallikassissa porkkanoiden ja kaviokoukkujen seassa: juuri ratsastustunnin jälkeen saattaa mieleen putkahtaa erityisen kirkas ajatus.

Kolme rakasta elämän tärkeimpiä teoksia

Nyt tuli ulkomaalainen kattaus, mutta nämä kirjat ovat vaikuttaneet eniten tekemisiini.

  • Maurice Druon: Tistu vihreäpeukalo. Lapsuuden vahva lukukokemus, jonka loppuratkaisu on edelleen yksi hienoimmista esimerkeistä siitä, miten odotus ja yllätys lyövät onnistuneesti kättä.
  • Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala. Kaikkia aisteja kutkuttava romaani, johon rakastuin nuorena aikuisena. Halusin lähteä Intiaan, heti, ja kirjoittaa kolme kirjaa, heti. Nuo toiveet toteutuivat vasta myöhemmin, mutta Royn teos on yhä rakas, ja loistava esimerkki siitä, miten kirjailija onnistuu herättämään elon kuvaamansa maailman.
  • J.M. Coetzee: Michael K:n elämä ja teot. Merkillinen, tavattoman omaperäinen teos. Esimerkki kirjasta, jota ajattelee vuosia ja vuosikymmeniä sen jälkeen, kun on sulkenut viimeisen lehden.